Huotarinen, Vilja-Tuulia: [Tyle już powiedziano o naszych samobójstwach] ([Niin paljon on puhuttu meidän itsemurhistamme] in Polish)
[Niin paljon on puhuttu meidän itsemurhistamme] (Finnish)Niin paljon on puhuttu meidän itsemurhistamme, kirkuvista junista ja metallin mausta suussa, että ajattelen hetken elämää.
Että me istumme vintin portailla, että meillä on kapeat nilkat jotka heiluvat edestakaisin, vinot viisarit. Rintojen päälle varisee kevätlunta. Olkapäillä kultaisten kiharoiden paino, sädekehä. Lupaukset jotka täytetään myöhemmin piripintaan.
Rappusissa on rikkinäinen lamppu joka roihahtaa kerran toisensa jälkeen. Lempeästi kuin pedot tartumme toistemme käsiin, otamme vastaan lieviä shokkeja, sähköjohdon kautta.
Silmät syttyvät täyteen unta. Kipu ja onni eivät päästä etäälle. Silmät syttyvät täyteen unta.
*Runot kirjasta “Sakset kädessä ei saa juosta”
|
[Tyle już powiedziano o naszych samobójstwach] (Polish)Tyle już powiedziano o naszych samobójstwach, szczękających pociągach, metalicznym smaku w ustach, oto życie, o którym teraz myślę przez chwilę.
Że siedzimy na schodach prowadzących na poddasze, że mamy cienkie kostki kołyszące się do przodu i w tył, obłe wahadła. Wiosenny śnieg kapie na nasze piersi. Na naszych ramionach, ciężar złotych kłódek, aureola. Obietnice, które spełnimy później, całkowicie.
Na schodach uszkodzona żarówka, wybucha wciąż na nowo. Delikatnie jak dzikie bestie łapiemy swoje ręce, otrzymując łagodne wstrząsy poprzez drut elektryczny.
Oczy rozświecają snem. Ból i radość nie pozwolą nam zajść daleko. Oczy rozświecają snem.
|