Saarikoski, Pentti: Työnsin lapsenrattaita
Työnsin lapsenrattaita (Finnish)Työnsin lapsenrattaita, ratkoin ongelmaa, jota Claude Simon sanoo kirjailijan ainoaksi ammatilliseksi ongelmaksi, miten kirjoittaa, kahvi kiehuu, lapsi huutaa seinän takana,
jatkan, hyvin vähän esineitä, tai hyvin paljon. Aurinko paistoi häikäisevästi, Hämeentiellä tuoksui vastapais- tettu leipä, Elannon, ajattelin ihmisiä, jotka ovat samanaikaisesti, mutta eri lailla, kiihtynyt tajuntani leikkeli kadun äänistä mielivaltaisia, merkitseviä yhdistelmiä. Sattumanvaraisella ja lainalaisella ei todellakaan ole mitään eroa, miksi kirjailijan tehtävä, kuten Simon sanoo, olisi antaa muoto muodottomalle, miksi juuri kirjailijan pitäisi olla niin avuton. Juon kahvia. Sitten kävelin rauhallisesti, kädet selän takana, en ainoastaan miettinyt, olin myös miettivän näköinen, miten kirjoittaa, miten maksaa laskut, miten suhtautua erilaisiin väitteisiin, kevät ilahdutti minua. Nyt kun vaimoni on ostamassa puserokangasta, panisinko Jarl Souranderin, avustavan kaupunginvoudin, joka kuitenkin ulos- mittaa tästä runosta tulevan palkkion, sellaisenaan tähän runoon, vai puhuisinko metafyysisestä epätoivosta, apeista vesistä?
Pakettia kantava lippalakkipäinen mies, tai hississä siivooja vesiämpäri kädessä, raitiovaunussa ulkotyötä tekevä nainen jolla on rahapussi taskussa, näillä on tässä jotakin tekemistä, tai ei mitään, seurasin rattaiden erilaista tärinää erilaisilla kiveyksillä. En tiedä mitä tapahtuu todella. Kun olen saanut tämän valmiiksi, käyn ostamassa punaviiniä, ehkä menemme elokuviin illalla, tai kapakkaan, mahdollisuuksia ei ole paljon, juon punaviiniä, kirjoittaen menen en tiedä minne. Lapsi leikkii helistimellä, ja saattaa olla, että olen väärässä, arvioinut väärin jonkin tär- keän etäisyyden, sitä paitsi en ymmärrä historiaa, enkä että olisi jotenkin arvokasta seisoa mielipiteittensä takana. Tapahtumat seuraavat toisiaan, kuin sykähdykset, astun samaan virtaan kahdesti, vaikka kolmestikin, en ole sidottu tottumuksiin enkä muinaisten filo- sofien väitteisiin. Tai sitten voisimme taas keittää kahvia ja istua ja rupatella, ilta kuluisi, x ja z ovat kiehtovia kirjaimia: Marx, zodiakki. Täysikuu valaisee mustia kattoja, moni ihminen tuntee itsensä yksinäiseksi tänäkin iltana. Nyt olen elänyt tähän hetkeen asti.
|
Gyerekkocsit toltam (Hungarian)Gyerekkocsit toltam, megoldottam a problémát, amely Claude Simon szavai szerint a költő egyetlen szakmai feladata: hogyan írjunk, bugyog a kávé, gyerek kiált a fal túloldalán,
folytatom, olykor kevés a tárgy, vagy túl sok. Bénítóan vakít a nap, frissensült kenyér illata szállong a Hämeentie házai között, rátok gondolok, emberek, akik egyformák vagytok és mégis mind másféleképpen izgatjátok érzékeimet. A véletlenszerű és a kimért közt a különbség jóformán semmi, hát mért a költő dolga, hogy Simon szavaival formát adjon a formátlannak, miért éppen a költő legyen ennyire elesett? Kávét iszom. Aztán csendesen sétálok, kezem a hátam mögött, semmire nem gondolok, még ha úgy látszik is, hogyan írjunk, hogyan fizessük ki a számlát, különböző ruhában miképp viselkedjünk, boldoggá tesz most ez a tavasz. Most, hogy az asszony blúzanyagot vásárol valahol, Sourandert kinyírhatnám, igen, a mindig szolgálatkész végrehajtót, aki ki fogja számítani mennyit ér ez a vers is, mennyit fizetnek érte, ez már a metafizikai kétségbeesés.
A micisapkát viselő hordár, a liftpucoló, kezében a vödör, a villamoskocsik takarítóasszonyai, nekik is van még ehhez valami közük, a gyerekkocsit figyelem s a kövek alakzatait. Nem tudom, mi történik tulajdonképpen. Alighogy ezt a verset befejeztem, vörösbort vettem a boltban, ma este talán moziba megyünk, vagy kocsmába, nem sok a lehetőség, vörös- bort iszom, írok és indulok, nem tudom merre. A gyerek a csengővel játszik, meglehet, hogy tévedek, hogy rosszul sejtettem valamelyik lényeges távolságot, emellett a történelmet sem ismerem olyan jól hogy nézetem fejesek szavával bizonyítsam. Az események kergetik egymást mint a szívverések, kétszer lépek bele ugyanabba a folyóba, néha többször is, dehát nem köt semmi, sem szokások, sem félszek, sem hajdani filozófusok uniformisa. Vagy főzhetnénk újra a kávét, üldögélnénk, diskurálnánk, múlna az este, az X és a Z megbűvölő betűk: Marxot és zodiákot jelentenek. A telihold árnyakat éget a földre, ma este sokan úgy érzik: magukra maradtak. És e perccel az én életem is bezárul.
|