Susiluoto, Saila: The Conservatory (Viherhuone Angol nyelven)

Malttia, äiti sanoo, kasvit lytistyvät kuvastoon

itsestään. Tulee aika jolloin kukaan ei tunnista

yleisintäkään piirrettä, väriä tai sukua,

ystävyyttä edes. Et sinäkään erota, horsmaa

lupiinista, saunapolkua metsiköstä, et hyvästä

marjasta pahaa, et ilmasta maata. Olit vähällä

pudota, rotkoon mustikoiden mukana. Jos

avaat kämmenet, taivas pudottaa kupit täyteen

marjoja. Mustikat satavat maisemaan, ne ovat

syvänsininen meri, taivaan mustelmainen varjo.

Väri toden ja toiveen välillä, välillä sattuman ja

sormenpäiden.

Patience, mother says, the plants will flatten into a

reflection of themselves. A time is coming when no

one will recognize the most common sphere, colour

or species, friendship even. You can't distinguish, the

willowherb from the lupin, the sauna path from the

woods, the good berry from the bad, the air from the

earth. You're about to fall, into the gorge with the

blueberries. If you open your palms, the sky shakes

the cups full of berries. The blueberries pour into

the landscape, they are a deep blue sea, the sky's

bruised shadow. Colour between truth and desire,

between chance and fingertips.