Kivi, Aleksis: A boldogok (Onnelliset Magyar nyelven)

Jo valkenee kaukanen ranta

ja koillisest aurinko nousee

ja auteret kiirehtii pois,

kosk Pohjolan palkeet käyvät,

kosk mennyt on yö,

kosk kimmeltää kesänen aamu

ja linnut ne laulelee.

Mä kiireelle korkean vuoren

nyt astelen raikkaassa tuules;

mun toivoni aamusen koin,

mun kultani kohtaan siellä,

kosk mennyt on yö,

kosk kimmeltää kesänen aamu

ja linnut ne laulelee.

Mut kauniimpi koittoa päivän

ja lempeempi auringon laskuu

hän hymyten luokseni käy,

mä syliini kierron immen,

kosk mennyt on yö,

kosk kimmeltää kesänen aamu

ja linnut ne laulelee.

Mun sydämmein autuudest sykkyy

ja taivaana otsani loistaa,

kosk seison täs impeni kans,

täs vuorella sammaleisel

kosk mennyt on yö,

kosk kimmeltää kesänen aamu

ja linnut ne laulelee.

Täss seison mä impeni kanssa,

ja kiharamm tuulessa liehuu

ja laaksoen hyminä soi

kuin ijäisen lemmen ääni,

kosk mennyt on yö,

kosk kimmeltää kesänen aamu

ja linnut ne laulelee.

Csóvát dob a földre a hajnal,

kigyúlnak a távoli partok,

a párát felissza a fény.

Meglibben a könnyű szellő,

mikor elfut az éj,

s virágként bomlik ki a reggel,

s madarak víg dala zeng.

Kiállok a hegy tetejére,

fürkészem az utat a szélben:

ide várom a kedvesemet -

Ragyog napként a reményem,

mikor elfut az éj,

s virágként bomlik ki a reggel,

s madarak víg dala zeng.

Ragyogóbb a végtelen égnél

s tisztább, mint a hajnali harmat

a kedves, amint közeleg:

karomba suhan mosolyogva,

mikor elfut az éj,

s virágként bomlik ki a reggel,

s madarak víg dala zeng.

Boldog riadót ver a szivem,

s homlokom ragyog kisimulva

itt a hegy mohos tetején,

arcom lángol a kedvesem arcán,

mikor elfut az éj,

s virágként bomlik ki a reggel,

s madarak víg dala zeng.

Itt állok, karomban a kedves,

hajunk szabadon libeg a szélben:

a völgyek mély dongása ideszáll,

mint hangja az örök szerelemnek -

mikor elfut az éj,

s virágként bomlik ki a reggel,

s madarak víg dala zeng.