Juva, Valter: Karjala lankáin (Jo Karjalan kunnailla lehtii puu Magyar nyelven)

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,

Jo Karjalan koivikot tuuhettuu,

Käki kukkuu siellä ja kevät on –

Vie sinne mun kaiho ponneton.

Ma tunnen vaaras ja vuoristovyös

Ja kaskies sauhut ja uinuvat yös

Ja synkkäin metsies aarniopuut,

Ja siintävät salmes ja vuonojes suut.

Siell' usein matkani määrätöin

Läpi metsäin kulki ja jylhäkköin,

Ja vuorilla seisoin paljain päin,

Mist' uljaan Karjalan eessäni näin.

Tai läksin kyliin urhojen luo,

Miss' ylhillä vaaroilla asui nuo;

Näin miehet kunnon ja hilpeän työn

Ja näin, miss' sykkii Karjalan syän.

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,

Jo Karjalan koivikot tuuhettuu,

Käki kukkuu siellä ja kevät on –

Vie sinne mun kaiho ponneton!

Karjala lankáin zöldek a fák,

sűrű nyíres borítja Karjalát,

kakukk kiáltoz, eljött a tavasz –

bennem pezsdítő vágyakat fakaszt.

Ismerősöm e zord szépség, a táj,

a füstös irtás, pisla éjszakák,

az erdők óriás fatörzsei,

tengerszoros, ahogy a fjord lesi.

Útam olyan gyakorta szelte át

a rengetegben meggyűlt félhomályt,

sapka nélkül álltam a hegytetőn,

Karjalát csodáltam magam előtt.

Bejártam mind a hősök falvait,

ahol megannyi veszély lakozik;

hol szorgos a férfiak hajnala –

láttam, mint ver a szíved, Karjala.

Karjala lankáin zöldek a fák,

sűrű nyíres borítja Karjalát,

kakukk kiáltoz, eljött a tavasz

bennem pezsdítő vágyakat fakaszt.