Lehtonen, Joel: Halálvágy (Ja kuolla tahtosin… Magyar nyelven)

Kuin sorsa, jolla on tehty

pesä lahteen päilyvään,

jää syksymmällä yksin,

niin kerran yksin jään.

Silt' ammuttu on rakkaat,

sen siipi haavoittui,

ja silti sen elää täytyy,

se salmilla surren ui.

Kun ihmisten käsiin kuolla

se onneton kammoksuu,

se sukeltaa, jää pohjaan:

se kaislaan pureutuu.

Näin jossakin siitä kuulin. -

Ja niin nyt minäkin

yhä tartun murheisiini, -

ja kuolla tahtoisin...

Mint kacsa, mely fészket rakott

csillogó öbölre,

s marad ősszel egymagára,

maradtam el tőle.

Kedvesének szárnyát noha

vak golyó találta,

élnie kell; – a szorosban

bánkódik utána.

De a kedves iszonyodik

emberkézben halni,

alámerül, alant marad:

nád tövére hajlik.

Vajon honnan hallottam ezt? –

Így vagyok most éppen:

kapaszkodva bánatomba

halnék nád tövében...