Huotarinen, Vilja-Tuulia: [Kuningattaren selkä oli valkoinen kuin ensilumi...]

Kuningattaren selkä oli valkoinen kuin ensilumi,

tähdet hehkuivat otsassa ja lavoissa.

Putoan polvilleni kaipuusta.

Se mikä minut nostaa on Kuningattaren käsky,

säälimätön ja siksi täynnä lohtua.

Kun Kuningatar antaa maitoa puhutaan elämänjanosta,

siitä mitä ei voi hallita:

ILO! ILO! ILO! Sitä mitä ei voi käskeä voi pyytää

ILO! ILO! ILO! Sitä mitä ei voi kätkeä

täytyy pyytää lisää, jaksaakseen

Kuningattaren ääni kaikuu tyhjässä navetassa

läpi aikojen ajetun kellokkaan kutsu,

minä menen vaikka seinien läpi

jos se on hyvä joka minua johtaa.

* Runot kirjasta “Iloisen lehmän runot”