Leino, Eino: Mä metsän polkua kuljen

Mä metsän polkua kuljen

kesä-illalla aatteissain

ja riemusta rintani paisuu

ja mä laulelen, laulelen vain.

Tuoll´lehdossa vaaran alla

oli kummia äskettäin,

niin vienoa, ihmeellistä

all´lehvien vehreäin.

Minä miekkonen vain sen tiedän,

minä vain sekä muuan muu

ja lehdon lempivä kerttu

ja tuoksuva tuomipuu.

Néma erdőn rovom az ösvényt

elgondolkodva, nyár időtt,

s míg boldogság boltozza keblem,

máris a dalnak, dalomnak szárnya nőtt.

A parkban ott, a hegy tövében

bennem idegen íz fakadt,

s itt oly enyhe, csodálatos

a zöldellő lomb alatt.

A szerencse kedvel, ezt tudom csak,

s ez egyebeket is igér,

s hogy a park szerelmet sarjaszt,

s a meggy illata megigéz!