Manner, Eeva-Liisa: The Moon (Kuu Angol nyelven)

Kuu syödään ja uudistuu
ja nostaa hitaat purjeet,
lipuu lainaten valoa ja tuulta,
vuodattaa väkevyyttään, vetää meret;
 
maa antautuu kuin nainen, ja paljon synnyttää.
Kasvit kasvavat, ja kynnet ja tukka,
koirat huutavat kukkuloilla, vainajat haudoissaan,
ja paljon murhataan erilaisin asein,
sanoin ja tihkuvin veitsin.
He syödään kuin kuu,
eivät uudistu enää,
mutta kuutamolla
on kevyt kuolla ja nousta,
käydä veneeseen, jos kuu on laiva,
käydä loitsimaan, jos rumpu on kuu,
 
sillä kuun muodot ovat sangen muuttuvaiset,
hän on tuulinen kuu ja äänet ja rumpujen kuu,
hän on siemen ja silmä ja Vähentäjä-kuu,
avaruuden laskeva muisti.

The moon is consumed and renews himself
and hoists slow sails,
glides, lending light and wind,
sheds his strength, pulls the oceans;
 
the earth yields like a woman, and gives birth much.
Plants grow, and nails and hair,
dogs howl on the hills, the dead in their graves,
and there is much murder with various weapons,
words and oozing knives.
They are consumed like the moon,
and are no longer renewed,
but in the moonlight
it is easy to die and to rise,
to cast off in a vessel, if the moon is a boat,
to cast spells, if a drum is the moon,
 
for the forms of the moon are highly inconstant,
he is a windy moon and voices and a moon of drums,
he is a seed and an eye and a Moon-that-makes-wane,
the setting memory of space.